sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Tarpeeksi. Enough something.

Meillä tuntuu olevan hirvittävä tarve lajitella koteja ja ihmisiä, ja muistuttaa ryhmittymien lajitteluehdoista välillä hyvinkin avoimesti.

Itsetuntoni tai onnellisuuteni ei ole koskaan ollut kiinni siitä, mahdunko johonkin määritelmään - useimmiten kun en mahdu. Viime aikoina olen kuitenkin jäänyt useasti kiinni ajattelemasta, etten ole tarpeeksi-vaikka-mitä. Tarpeeksi hyvä, taitava. Ettei kotini ole tarpeeksi sitä ja tätä.

Tarpeeksi värikäs ollakseen värikäs koti, tarpeeksi retro ollakseen retro-koti, tarpeeksi moderni ja skandinaavinen ollaakseen juuri sitä itseään kiiltovalkoisine tv-tasoineen. Tarpeeksi nuori; toisaalta taas tarpeeksi vanha (sekä minä että koti 😁 ). Tarpeeksi laiha; tarpeeksi kaunis. Tarpeeksi kokenut tai liiaksikin tehnyt. Tarpeeksi aktiivinen, tarpeeksi hyvä, tarpeeksi oma, riittävän iso, tarpeeksitarpeeksitarpeeksi!

Kuka sitä ei nauttisi sosiaalisesta arvostuksesta, joukkoon kuulumisesta, Facebook-julkaisunsa kolmestasadasta tykkäyksestä tai avoimista kehuista? Siitä, että joku huomioi puutteidesi sijaan vahvuutesi.

Tänä aamuna heräsin siihen, että viisivuotias takoi takaraivoani ja vaati minua laittamaan aamupalaa, hymyilin (hetken päästä). Katsoin peiliin, sitä takkutukkaista, kovin komeat silmänaluset omaavaa naista. Mietin kotiani, kaikkia niitä rakkaita esineitä ja mahtavia sisustuslöytöjä, ihmisiä näiden seinien sisäpuolella. Ja tajusin, että tässä on kuitenkin kaikki, tässä on tällä hetkellä tarpeeksi. Mutta vain, jos minä itse päätän niin.

Koska eikö meillä ole kaunis piha? Kodikas seitsenneliöinen keittiö? Minulla somat vihreät silmät? Ja ilmeisesti oikein mahtava ja voimakas ikäkriisi. 💣

-----------------------------------------------------------------------------------

We tend to have a really big need to categorize homes and people, and sometimes to remind about these feature lines very openly.

My self esteem and happines have never been connected to the fact if I fit in certain definitions or not -usually I just don´t. However, lately I´ve often caught myself thinking that I´m not not-enough-something-just-in-everything. Good enough, capable enough. That my home is not enough this and that.

Not colourful enough to be a colourful home, not retro enough to be a retro home, not modern and scandinavian enough to be it with glint tv stand. Not young enough; in the other hand not old enough either (both me and my house😁). Not skinny enough; not pretty enough. Not experienced enough or just done more than enough. Not active enough, good enough, mine enough, big enough, enoughenoughenough!

Who would not enjoy having social respect, belonging to the group, getting the 300 thumbs up on Facebook or receiving unlimited praise? Enjoy that someone notices your strenghts despite the weaknesses.

This morning I woke up when my 5-year-old banged my head and told me to make her breakfast, I smiled (after a while). I looked a woman in the mirror. Woman with bed head and very impressive black circles under her eyes. I thought about my home, all those beloved items and awesome interior finds, people inside these walls. And I realized that after all this is everything, this is enough at this very moment. But only if I decide it is so.

Because don´t we have a lovely yard? Cosy 7-squaremeters-kitchen? Don´t I have a pretty green eyes? Two wonderful daughters? And apparently very massive and agressive age crisis. 💣




She has the whole World in her hands.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti