sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kelim-tyynyjä, kynttilänjalkoja ja käpypalmu. Kelim, candle holders and cycas revoluta.

Kelim-tyynyjä, kynttilänjalkoja, käpypalmu ja kaivattua auringonpaistetta. Intensiivisen arjen määrittelemissä rajoissa meillä on alettu todenteolla haaveilemaan keväästä. Vaikka sohva on edelleen vain hankintalistalla (se päätöksen vaikeus), päätin minä kuitenkin jo ostaa visiooni sopivat Kelim-tyynyt.


Kuva FL:n, tuosta alta pääsee kohteeseen. :)

Ihastuin näihin Ferm Livingin Kelim-tekstiileihin ensisilmäyksellä. Sisustuskirppiksille virittelemieni ostoilmoitusten ja yhden nettitilauksen ansiosta minulla on niitä nyt kolme. Kertakaikkisen täydellisiä. Käsinsolmittuja ja -värjättyjä, jokainen uniikki kappaleensa. Yhtä sini-keltaista halajaisin vielä, mutta melko täydellinen kolmikko minulla jo onneksi on.








Pitkäksi venähtäneen perjantai-illan ja mahtavan keikan jäljiltä oli lauantai-aamuna pakko herätä auringonsäteiden saattelemana uuteena päivään hymyssäsuin. Olin bongannut kierrätyskeskuksesta nahkaisen nojatuolin, jota oli kertakaikkiaan pakko lähteä hakemaan. Roikuin siis ovenkahvassa kahta vaille aamukymmenen! Hänestä hieman lisää myöhemmin, jahka saan tuolin ensi viikolla kotiin. Mutta tässä pieni maistiainen, eikö ole ihana sekoitus funkkista ja löhöä!



Samalta reissulta matkaan tarttui "saa ottaa"-hyllystä ihanan rustiikki kynttilänjalka.


Kotimatkalla oli pakko poiketa ehdottoman lempparini, Puodin, kautta kotiin. Sorruin jälleen kerran sekä vaate- että viherkasviostoksille. Tällä erää kotiin muutti käpypalmu.






Lauantain kierrätyskeskuskierroksen jälkeen täytyi todeta, että nyt tuntuu kevät jo iholla saakka. Nautittiin perheen kanssa auringosta Vesijärven jäällä, +5C ja tuuli 0 m/s.







Ja koska viikko ei ole mitään ilman kirppisreissua, tein minä tänään sellaisenkin.Kassillisen verran vaatetta, Marimekkoa ja pari Nappulaa, kirppishintaan kaiken lisäksi. Kruunukynttilät olivat päässeet loppumaan, nätit ovat onneksi ilmankin.


Huomenna on taas se viikon paras päivä, maanantai. Puoliväliin nenää ulottuvat mustat silmänaluseni tosin taitavat tällä viikolla olla hieman eri mieltä ✌

----------------------------------------------------------
Sorry about not being here for a while. Everyday life has been so intense, needed to take time at home and just breath in. However I´ve really started to feel Spring. On my skin outdoors on our family day. And beneath my skin through interior excitement.

Bought these wonderful Kelim pillows of Ferm Living and found quite a lovable armchair at recycling center. Cycas revoluta at Puoti (one of my favorite shops at Lahti) and new candle holders bought at flea market really made me glad this weekend.

Again I´m facing the best day of the week, Monday. This time my black circles under eyes (and in the half way of my nose) might disagree a bit.

2 kommenttia:

  1. Ihan kiva, mutta pitäisikö sinun mainita että kelim jäljennökset. Googlaa miltä näyttää aidot vintage kelim tyynynpäälliset. Ei ainakasn noilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen Ferm Livingin mallisto on nimeltään Kelim.

      Poista