sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Luumuja, luumuja!

Täytyy todeta, että kyllä tässä puutaloasumisessa on oma charminsa. Hiipiä aamuvarhain lasten vielä nukkuessa villasukat jalassa lämmittämään uuneja lattioiden naristessa kotoisasti. Hipsiä siitä pihalle keräämään yön aikana puista pudonneet luumut ja omenat, keräillä nuorista puskista vähäiset aroniat.

Omenat ovat tänä vuonna määrältään vähäisiä, ja ne vähäisetkin ikävän matoisia. Räkätti veteli kirsikat parempiin suihin päivää ennen kuin ehdin suojaushommiin, oppirahat niiden suhteen on nyt siis maksettu. Mutta luumua tänä vuonna riittää: kaksi puuta pudottelee kypsiä semipunaisia, kaksi keltaista notkuu melkein kypsää maata myöten ja tummaakin on kypsymässä pari puuta lehvistöt pullollaan.


Kuppi kahvia, aamiainen pöytään ja googlettelemaan reseptejä. Luumut ovat minulle leivonnan ja kokkaamisen suhteen täysin uusi tuttavuus. Olen maailman huonoin kokkaamaan reseptin mukaan, joten puoliksi mutulla, fiiliksellä ja soveltaen mentiin tälläkin erää.
 
Aronioista ja luumuista syntyi tänään kuitenkin ihanan kirpsakkaa vispipuuroa, jota jopa esikoinen söi lusikka viuhuen.



Lopuista luumuista syntyi lasten avustuksella luumupiirakka. Ohje on mukailtu täältä, kauraleseiden tilalla käytin kaapista löytyneitä vehnäleseitä ja täytyy kyllä sanoa, että oli kyllä paras piirakkapohja tähän mennessä! ☺ 





Kaikessa yksinkertaisuudessaan viikonloppu on ollut ehkä lataavin pitkään aikaan. Maanantai on melkein tervetullut.

Tsempit alkavaan viikkoon!

-Susanna




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti