tiistai 14. marraskuuta 2017

Bussen till Slussen! Omalla lomalla Tukholmassa.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, en ole koskaan käynyt Tukholmassa. Olen matkustanut Intiaan, Venäjälle ja kerännyt reissurepun kylkeen käytännössä koko Keski- ja Länsi-Euroopan liput, mutta Tukholmaan ei ole koskaan tuntunut olevan asiaa. Kun serkkuni muutti sinne töiden perässä reilu vuosi takaperin, oli tämäkin reissu onneksi enää vain ajan kysymys.

Niinpä minä sitten perjantaina suuntasin Norran siivillä Tukholmaan ja majailin kolme päivää keskustan tuntumassa lapsuuteni parhaimman ystävän luona. Päivitin kuulumisia yli puolen yön, tallasin kaupunkia ristiin rastiin, söin hitaita aamiaisia ja suunnistin säkkipimeällä hautausmaalla isänpäivänä viemässä kynttilöitä rakkaimmille.

En tiedä, olisiko tämä kolme ja puoli päiväinen oma loma voinut tulla otollisempaan saumaan. Piti matkustaa meren yli osatakseen pysähtyä ja rauhoittua, juodakseen aamukahvin istualtaan ja hymyilläkseen vapautuneesti. Naureskellakseen hypätessään "bussen till Slussen".










  Reissun TOP3-lista näin vintagediggarin näkökulmasta:

1. Södermalm

   Ei suotta ylistetty "Tukholman Kallio". Mahtavat näköalat,
   ihanat kadut, kivoja kirppiksiä ja putiikkeja, joiden tarjontaa 
   olen tähän saakka ihaillut lähinnä netissä. 

   Mitään varsinaisia aarteita matkaan ei tarttunut (vaikka 
   esimerkiksi suomalaisille retrofaneille tarjolla olisikin ollut 
   mm. Finelin Tonttu-kulhoja 10€ kappalehintaan sekä Arabian 
   leikkuulauta ja kahvikuppeja varsin edukkaaseen hintaan), mutta 
   pientä kivaa kuitenkin parin euron kappalehintaan: mortteli ja 
   vanhoja messinkikulhoja. Varsinkin vaatepuolella valikoima 
   todella runsas ja hinnat merkkivaatteissa huomattavasti Suomea 
   edukkaammat. Itselle tarttui matkaan pari Acnen neuletta.

   Horngatanilla sijaitseva Brandstationen on todellinen
   tavarataivas, huikea sekoitus uutta ja vanhaa. Olisin kantanut 
   mukanani kaiken, jos lompakossa ei olisi pohjaa ja matkalaukun 
   sijaan mukana olisi ollut esimerkiksi rahtilaiva.









 

2. Gamla Stan

   Vanha kaupunki ei vaatine sen kummemmin sanoja? Ihana, ihana,
   ihana! Kapeita katuja, nilkat taittavia mukulakivikatuja, 
   pieniä putiikkeja ja kummitustarinoita. 

   Rakastan vanhoja rakennuksia, elämänjälkiä, vuosisatojen 
   takaista värien käyttöä, hilseileviä ikkunanpieliä. Aivan 
   kaikkea!







3. Fiilis

   Tukholmassa on paljon samaa kuin Hollannissa, jossa asuin vuoden 
   päivät kymmenen vuotta nuorempana. Paljon ihmisiä, mutta 
   levollinen ja kiireetön fiilis (paitsi moottoritiellä). Kaunis 
   arkkitehtuuri, historian havina ja kansainvälisen avoin tunnelma.

   Kaihtimettomat ikkunat, joista katsella sisään oikeisiin 
   ruotsalaisiin koteihin pimeän tullen.

   Meri, kaikkialla.

   Kaunein Tukholma on lentokoneesta pimeällä, jolloin kaupunki 
   piirtyy merta mukaillen kuin kultahipuilla ja jalokivillä 
   kirjottu itämainen kangas. Näky, jolle voi vain huokaista.




Mutta kuten se iänikuinen sanonta kuuluu: borta bra men hemma bäst! Onnistuin reissussa innostumaan hieman myös joulun saapumiseen ja sävelet jopa koristeiden ( - sanoo nainen, joka vihaa koristelua - ) suhteen ovat selvät.

Joten ihanaa viikkoa, huomenna ollaankin jo puolivälissä työviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti