torstai 23. marraskuuta 2017

Vuosipäivä eli 7squaremetersin ensimmäiset 365 vuorokautta.

Blogin ensimmäisistä metreistä on aikaa tasan vuosi. Vuoden aikana niin moni asia on muuttunut, näistä konkreettisimpina työt ja kotiosoite. Samaan aikaan niin moni asia on säilynyt ennallaan tai jopa kasvanut: rakkaus kotiin ja sisustamiseen, intohimo kirjoittamiseen, luottamus omaan näkemykseen.

Koti on minulle maailman rakkain paikka. Kirppisten kiertäminen rakkain harrastukseni. Työ arjen intohimoni. Ja perhe maailman napa. Rakastan kertoa näistä kirjoittaen, kuvata kotia sellaisena kuin se on, kuten minulle on ominaista. Epätäydellisenä, vaillinaisena ja ainaisessa muutoksessa.

Blogin "pitämisessä" menisi kohdallani paljon vikaan siinä vaiheessa, jos tästä kaikesta tulisi suunnitelmallista suorittamista. Voisi sanoa, että sekä kodissani että blogissani tärkeintä on fiilis. Että on mukavaa, kivaa ja tilaa hengittää. Että voi ilolla ja innolla tehdä ja sanoa aina silloin, kun arki ei ole imenyt kaikkia mehuja tai kun on kertakaikkiaan jotain sanottavaa. Puhua niistä asioista, jotka ovat itselle tärkeitä: ekologisuudesta, eettisyydestä, kirppislöydöistä ja sisustussuunnitelmista. Ei siksi, että pitäisi tai että joku odottaisi -vaan siksi, että se tuntuu oikealta, minulta.

Tasan vuosi takaperin synnytin tämän kertomuksen ensimmäiset rivit. Ja mikä tärkeintä, nimen. Seitsemässä neliömetrissä olisi ollut liikaa ääkkösiä, joten blogista tuli 7squaremeters. Se neliöiltään pienin huone, joka kod(e)issani on oikeastaan aina ollut minun comfort zoneni: keittiö, ammeellinen kylpyhuone, soluasunnon omat neliöt. Tässä kodissa tuota neliömäärää vastaa eteinen, jossa kotiin saapuessa tuoksuvat pitkät pellavat, hirret ja lämpiävä kakluuni.

Seitsemään neliömetriin mahtuu joskus koko maailma.




 






 



 
 


 
 

 
 









Kuluneen vuoden aikana maailmani on kasvanut paljon. 
KIITOS, kun olette. ❤ 

-S

6 kommenttia:

  1. Kiitos blogistasi! Sulla on ihan äärettömän söpöt kukalliset ballerinat! Mistä olet onnistunut ne hankkimaan? *tahtoo sellaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat itseasiassa villakankaiset tossut nahkaisilla pohjilla, Muhun saaren perinnekäsityötä Virosta ☺️ Omani löysin - yllätys yllätys - kirpparilta!

      Poista
  2. Onnea yksi vuotiaalle <3 Ihanaa, kun kirjoitat tätä blogia, tulen aina hyvälle tuulelle vieraillessani täällä!

    VastaaPoista
  3. Onnea yksivuotiaalle! Ja kiitos kivasta blogista :)

    VastaaPoista